Työsopimus

Työsopimuksessa sovitaan työn tekemisestä ja työsuhteen ehdoista. Työntekijä sitoutuu työskentelemään työnantajan palveluksessa palkkaa tai muuta korvausta vastaan. Työehtosopimus, lainsäädäntö sekä työnantajan ohjeet ja määräykset täydentävät työsopimusta.

Mannerheimin Lastensuojeluliiton yhdistykset kuuluvat joko Sosiaalialojen järjestöjen tai Yksityisen sosiaalipalvelualan työehtosopimuksen (TES) piiriin. Työehtosopimus määrittelee vähimmäisvaatimukset, joita yhdistyksen on työnantajana noudatettava.

 

Työsopimus kirjallisena

Jos työsuhde kestää enintään viikon, voitte sopia työsuhteesta myös suullisesti. Työntekijälle tulee kuitenkin ilmoittaa kirjallisesti työsuhteen kesto, työaika ja palkka.

 

Toistaiseksi voimassa oleva työsopimus

Työsopimus on voimassa toistaiseksi, jollei sitä ole perustellusta syystä tehty määräaikaiseksi. Toistaiseksi voimassa oleva, eli niin sanottu vakituinen työsuhde päättyy työntekijän tai työnantajan irtisanomisella työehtosopimuksen mukaisen irtisanomisajan kuluttua.

 

Määräaikainen työsopimus

Määräaikaisen työsopimuksen tekemiseen pitää olla työsopimuslain mukainen perusteltu syy, esimerkiksi

  • Sijaisuus
  • Harjoittelu
  • Määrätyn työkokonaisuuden tekeminen, eli projektityö
  • Työn kausiluontoisuus
  • Uuden toimintamuodon kokeilu (perustetta voi käyttää kerran toimintaa aloitettaessa)

Jos määräaikainen työsopimus tehdään työnantajan (eli yhdistyksen) aloitteesta, määräaikaisuuden peruste on kirjattava työsopimukseen. Määräaikainen työsopimus päättyy ilman irtisanomista sopimuskauden päättyessä tai sovitun työn valmistuessa.

Työhallinto myöntää tuen työnantajalle määräaikaisena. Jos palkkaatte työntekijän työhallinnon tuella, voitte merkitä määräaikaisen työsopimuksen perusteeksi: ”Työnantajan määräysvallan ulkopuolelta saatava rahoitus”.

 

Kaksi tapaa tehdä sijaisten ja keikkatyöntekijöiden työsopimus

Jokaisesta sijaisuusjaksosta (tai usean sijaisuusjakson kokonaisuudesta) sovitaan erillinen määräaikainen työsopimus.

  • Ei sitoumuksia puolin tai toisin määräajan päättymisen jälkeen.
  • Yhdistys maksaa loppupalkan lomakorvauksineen kunkin sovitun sijaisuuden tai keikan päätyttyä.
  • Tätä tapaa kannattaa käyttää ainakin harvemmin toistuvissa sijaisuuksissa.
  • Työntekijän oikeus sairausajan palkkaan alkaa vasta työnteon alettua
  • Oikeuden arkipyhälyhennyskorvaukseen saa vähintään kaksi viikkoa kestävissä työsuhteissa.
  • Usein toistuvissa lyhytaikaisissa sijaisuuksissa ja keikoissa tätä mallia voi täydentää runkosopimuksella. Siinä sovitte kerralla niistä työsuhteen ehdoista, joita noudatatte kunkin sijaisuuden tai keikan aikana. Kukin sijaisuus tai keikka on silti erillinen määräaikainen työsuhde.

Toinen vaihtoehto on, että sovitte toistaiseksi (tai pidemmän määräajan, esimerkiksi lomakauden) voimassa olevan työsuhteen työtilanteen mukaan vaihtelevalla työajalla (rajat 0 h – täysi työaika, ellei yhdistys voi sitoutua vähimmäistyöaikaan, esim. 15 h/vko).

  • Mallilla voi paremmin sitouttaa usein tarvittavan sijaisen.
  • Yhdistys maksaa palkan normaaleina palkanmaksupäivinä ja lomapalkat / lomakorvaukset lomia pidettäessä tai työsuhteen päättyessä.
  • Työnantajalla on työsopimuslain mukainen velvoite tarjota osa-aikatyöntekijälle lisätyötä.
  • Työntekijällä on oikeus keskimääräisen työajan (tai laaditun työvuorolistan) mukaan laskettavaan sairasajan palkkaan ja arkipyhälyhennyskorvaukseen.

 

Alaikäisen työsopimus

Alaikäinen voi tehdä työsopimuksen ilman holhoojan lupaa, kun hän on täyttänyt 15 vuotta ja suorittanut oppivelvollisuuden. Holhoojalla on kuitenkin oikeus purkaa 15–17-vuotiaan tekemä työsopimus alaikäisen kasvatuksen, kehityksen tai terveyden takia.

Kalenterivuoden aikana 14 vuotta täyttävä voi tehdä työsopimuksen holhoojansa etukäteen antamalla suostumuksella. Työtä saa tehdä pääasiassa koulujen loma-aikana ja työn pitää olla kevyttä. Työ saa kestää enintään kaksi kolmasosaa loma-ajasta. Koulutyön aikana 13–14-vuotias voi olla työssä vain tilapäisesti.

Lue lisää: Nuoren työntekijän työaika

 

Koeaika

Voitte sopia työntekijän kanssa ennen työn alkamista enintään kuuden kuukauden pituisesta koeajasta. Koeaika alkaa ensimmäisestä työpäivästä. Kumpikin osapuoli voi koeajan aikana purkaa sopimuksen ilman irtisanomisaikaa. Koeajasta tulee sopia jokaisessa työsopimuksessa.

Koeajalla työsuhdetta ei voi purkaa syrjivällä perusteella, esimerkiksi:

  • Iän
  • Terveydentilan
  • Kansallisen tai etnisen alkuperän
  • Sukupuolen
  • Uskonnon
  • Kielen
  • Mielipiteen
  • Perhesuhteiden
  • Tai muun näihin verrattavan seikan vuoksi tai muuten epäasiallisella perusteella.

Alle 12 kuukautta kestävissä määräaikaisissa työsopimuksissa koeajaksi voi sopia enintään puolet työsopimuksen kestoajasta. Esimerkiksi 6 kuukauden määräaikaisen työsopimuksen koeaika on enintään 3 kuukautta.