Hyvä Joulumieli -keräys on käynnistynyt
MLL:n, SPR:n ja Ylen yhteinen Hyvä Joulumieli -keräys käynnistyi torstaina 14.11. ja kestää jouluaattoon saakka. Keräyksellä hankitaan vähävaraisille lapsiperheille 70 euron arvoisia ruokalahjakortteja.
Lahjakortit jaetaan Suomessa asuville perheille, joilla on vaikea tilanne esimerkiksi työttömyyden, sairauden, ylivelkaantumisen, perheen pienituloisuuden tai jonkin muun kriisitilanteen vuoksi.
Tänä vuonna tavoitteena on jakaa kaikkiaan 18 000 lahjakorttia. Hyvä Joulumieli -kampanja näkyy ja kuuluu mm. Ylen Puoli Seitsemän -ohjelmassa, Radio Suomessa sekä K-ryhmän ja Lidlin kaupoissa.
Yhdistys voi osallistua keräykseen
MLL:n yhdistykset voivat järjestää alueellaan Hyvä Joulumieli -tempauksia, tapahtumia ja keräyksiä. Kannustamme myös yhdistyksiä tukemaan keräystä kertomalla siitä omissa viestintäkanavissaan. MLL:n aineistopankki Gredistä on ladattavissa Hyvä Joulumieli-kampanjan markkinointimateriaaleja yhdistysten käyttöön.
Siirry lataamaan markkinointimateriaalia Gredistä.
Lisätietoa keräyksestä
Lue lisää tämän vuoden keräyksestä uutisesta: Hyvä Joulumieli -keräys tuottaa iloa vähävaraisten perheiden jouluun – Mannerheimin Lastensuojeluliitto
Keräyksen verkkosivut: Hyvä Joulumieli – Lahjoituksellasi autat
Lisätietoa: asiantuntija Heidi Kukkolalta (tapahtumat ja keräykset, kortinjakoon liittyvät asiat), heidi.kukkola@mll.fi.
Perusfaktat:
- Hyvä Joulumieli -keräys järjestetään tänä vuonna jo 28. kerran. Keräystä on järjestetty vuodesta 1997 alkaen.
- Keräyksen järjestävät Mannerheimin Lastensuojeluliitto ja Suomen Punainen Risti yhdessä Ylen kanssa.
- Vuosien aikana keräyksen tuotoilla on pystytty jakamaan jo yli 400 000 lahjakorttia.
- Hyvä Joulumieli -lahjakortti on nimensä mukaisesti lahja eikä sitä voi hakea. Lahjakortit jaetaan Suomessa asuville lapsiperheille, joilla on vaikea tilanne esimerkiksi työttömyyden, sairauden, ylivelkaantumisen, pienituloisuuden tai jonkin kriisitilanteen vuoksi.
- MLL:n paikallisyhdistykset ja Punaisen Ristin osastot tekevät tarvittaessa yhteistyötä muun muassa paikallisen diakoniatyön, sosiaalitoimen, neuvoloiden ja kouluterveydenhuollon kanssa perheiden löytämiseksi. Yhteistyön tavoitteena on löytää juuri ne perheet, jotka tarvitsevat apua eniten.