MLL:n perhekahvila

Isän sylissä noin 1-vuotias lapsi, toinen aikuinen ojentaa muovista leikkiautoa lapselle.

Mikä on MLL:n perhekahvila?

MLL:n perhekahvila löy­tyy lähes jokaiselta paik­kakunnalta Suomessa. Perhekahvilat ovat kaikille avoimia kohtaamispaikkoja. Perhekahviloissa käyvät vanhem­mat, hoitajat ja isovanhemmat yhdes­sä lasten kanssa. Perhekahvilan ohjaajat ovat yleensä vapaaehtoisia. Perhekahvilat ovat osa MLL:n paikallisyhdistysten toimintaa.

Perhe­kahviloissa lapset tutustuvat toisiinsa, leikkivät ja puuhailevat yhdessä toistensa ja eri ikäisten perhekahvila­kävijöiden kanssa. Aikuiset tutustu­vat alueen muihin vanhempiin ja voivat tavata heitä leppoisissa merkeissä.

Perhekahvilat ovat yleensä auki kerran viikossa muutaman tunnin, joko aamupäivällä tai illalla. Perhekahvilaan ei tarvitse ilmoittautua etukäteen ja tulla voi silloin, kun parhaiten sopii. Kaikki perheet ovat tervetulleita perhekahvilaan!

Perhekahvilassa saavat näkyä ihmisten erilaiset luonteenpiirteet ja lasten kehitysvaiheet. Perhekahvila on turvallinen paikka, jossa lapset opette­levat olemaan toisten lasten ja aikuis­ten kanssa, leikkimään keskenään ja huolehtimaan tavaroista yhdessä. Per­hekahvilassa on paljon tilanteita, jois­sa kaiken ikäiset kävijät voivat saada ja antaa positiivista palautetta.

Perhekahvilassa näkyvät MLL:n arvot ja periaatteet.

”Perhekahviloissa on paikalla aina vertaistukea ja juttuseuraa.
Meidän tarkoituksenamme on varmistaa, ettei kukaan jää yksin.”

Materiaaleja perhekahvilan markkinointiin

Tsekkaa myös materiaalipankki Gredistä löytyvät (some)kuvat ja muokattavat pohjat! Grediin ei tarvitse kirjautua, klikkaa itsesi sisään punaisesta painikkeesta, jossa lukee SISÄÄN TÄSTÄ

Linkki: Gredi