Pikku Kakkosen kiertue jatkuu 29.6.2023!

Upea Leikitään Pikku Kakkosta -kiertue on jo reilusti puolivälissä. MLL:n paikallisyhdistykset ovat isännöineet tapahtumia kuudella paikkakunnalla ja neljä on vielä jäljellä. Tapahtumat ovat saavuttaneet tuhansia osallistujia jokaisella paikkakunnalla ja meininki on ollut valloittavaa.

Seuraavat kiertuepaikkakunnat ovat 29.6. Keuruu, 1.7. Kuusamo, 2.7. Kemijärvi ja matkan päättävä 4.7. Tornio.

Yhteistyö MLL:n ja Pikku Kakkosen välillä on merkittävää. Pikku Kakkonen on Suomen vanhin, monimediainen lastenohjelma, jonka suosikkihahmot ovat rakastettuja yli sukupolvien. Tv-ohjelmia nähdään joka aamu ja arkipäivisin joka ilta. Pikku Kakkosen ohjelmat ovat turvallisia ja tukevat lapsen kehitysvaiheita.

Ennen kuin pakkaa kimpsut ja kampsut ja lähtee mukaan kiertueelle, kiertuetauon aikana voi leikkiä ympäri Suomen yhdessä Pikku Kakkosen kanssa Yle Areenassa tai nettisivuille.

Niiden lisäksi Areenassa on tuhansia tunteja lastenohjelmia katsottavissa ja kuunneltavissa: https://areena.yle.fi/tv/ohjelmat/57-N0JWp3Wzr. Taustatietoa Pikku Kakkosen sisällöistä löytyy http://yle.fi/lapset -sivustolta.

p.s. Tiesitkö, että Pikku Kakkosen sisältöjä voi käyttää myös yhdistyksen toiminnassa muun muassa leikkipuistotreffeillä, tapahtumissa, Leikkipäivässä tai vaikkapa Perhekahviloiden toiminnassa?