MLL:n paikallisyhdistys – lapsen oikeuksien puolustaja

MLL:n koko liittoyhteisön kestävyys- ja vastuullisuusohjelma julkaistiin viime vuonna. Tämän kevään aikana olemme tarkastelleet MLL:n kestävyys- ja vastuullisuusohjelman osa-alueita yhdistysten arjen näkökulmasta.

Viimeisenä vaan ei vähäisimpänä näkökulmana on paikallisyhdistys lapsen oikeuksien puolustajana. Yhdistyksen toiminnassa se näkyy esimerkiksi näin:

💙 Toteutamme lapsen oikeuksia arjessa

  • Lapsen oikeudet ohjaavat kaikkea toimintaamme ja näkyvät arjen tekemisessä
  • Pidämme lapsen oikeuksia esillä kohtaamisissa ja tapahtumissa

💙 Varmistamme, että lasten ja nuorten ääni kuuluu

  • Lapset ja nuoret saavat kertoa mielipiteensä ja vaikuttaa itseään koskeviin asioihin
  • Tuemme osallistumista omassa toiminnassamme, kouluissa (tukioppilastoiminta) ja kunnan päätöksenteossa

💙 Teemme vaikuttamistyötä lapsen oikeuksien eteen

  • Teemme yhteistyötä koulujen ja muiden toimijoiden kanssa ja lisäämme tietoisuutta lapsen oikeuksista
  • Muistutamme päättäjiä huomioimaan lapsivaikutukset päätöksenteossa.

Työkaluja yhdistyksen arkeen

Vapaaehtoisnetin KEVA-sivuilta löytyvässä keva-taulukossa vastuullisuuden osa-alueet on avattu konkreettisiksi teoiksi yhdistyksessä. Tätä taulukkoa kannattaa hyödyntää toimintasuunnitelman ja toimintakertomuksen laatimisessa. Näin kestävyydestä ja vastuullisuudesta syntyy yhdistyksen toiminnan läpileikkaava ajatusmalli.

Haluatko kysyä lisää tai pohtia teemaa yhdessä?
Tukea oman yhdistyksen vastuullisuustekojen pohdintaan saatte oman piirinne pekekoordinaattorilta.

HOX! Tutustu täältä aiemmin julkaistuihin osioihin: Paikallisyhdistys vastuullisena toimijana, Paikallisyhdistys osallisuutta ja luottamusta rakentavana toimijana ja Paikallisyhdistys hyvinvointia edistävänä toimijana