Itsenäisyyspäivän kunniamerkit

MLL:n toiminnassa ansioituneesti mukana olleelle henkilölle voidaan ehdottaa suomalaista kunniamerkkiä. Kunniamerkkejä myönnetään vuosittain itsenäisyyspäivänä.

Kunniamerkkiehdotukset itsenäisyyspäivän kunniamerkkijakoa varten toimitetaan keskusjärjestöön, joka toimittaa MLL:n ehdotukset kootusti sosiaali- ja terveysministeriöön. Keskusjärjestö toimittaa myönnetyt kunniamerkit hakijoille joulukuun loppuun mennessä.

Hakulomake löytyy Ritarikuntien nettisivuilta.

Kunniamerkkiehdotusten tulee perustua ehdokkaan henkilökohtaisiin ansioihin. Ensisijaisena lähtökohtana ovat merkittävät ansiot, jotka asianomainen on osoittanut MLL:ssa toimiessaan. Jos hän on toiminut myös muissa järjestöissä, kannattaa ko. tahoilta pyytää puoltolausuntoa hakemuksen tueksi. Edellytyksenä ovat lisäksi kunniamerkin saajan hyvämaineisuus ja halu ottaa vastaan kunniamerkki. Aloitteentekijän tuleekin ennen ehdotuksen tekemistä varmistaa se, että asianomainen on alukas ottamaan kunniamerkin vastaan, jos sellainen hänelle myönnetään.

Hakulomake lähetetään huolellisesti täytettynä ja kahtena kappaleena, joista toinen voi olla yksipuolinen kopio. Yhdistyksen viralliset nimenkirjoittajat allekirjoittavat hakemuksen. Hakemusta tehtäessä pyydetään tarkastamaan, että edellisestä kunniamerkistä tai myönnetystä arvonimestä on kulunut vähintään seitsemän vuotta.

Henkilölle, jolla on ennestään jokin valtiollinen kunniamerkki, ei enää voida myöntää samaa tai arvoltaan alempaa merkkiä. Jos ette tiedä, mitä kunniamerkkiä ehdottaisitte, voi kyseiseen kohtaan merkitä ”suomalaista kunniamerkkiä”.

Lisätietoa: johdon assistentti Marja Taipale, marja.taipale@mll.fi