Turvallinen perheliikunta
Turvallisuus on MLL:n perheliikunnan perusta. Turvallinen perheliikunta tarkoittaa sekä fyysisesti että henkisesti turvallista toimintaa, jossa lapsilla, aikuisilla ja vapaaehtoisilla on hyvä ja luottavainen olo. Turvallisuus syntyy ennakoinnista, selkeistä periaatteista ja yhteisestä vastuusta.
Turvallisuus on mukana kaikessa perheliikunnan suunnittelussa ja toteutuksessa. Toiminta pohjautuu MLL:n arvoihin sekä turvallisemman tilan periaatteisiin. Tavoitteena on luoda ympäristö, jossa:
- kaikki voivat osallistua omana itsenään
- ketään ei syrjitä tai jätetä ulkopuolelle
- liikkuminen ja yhdessäolo tapahtuvat turvallisesti ja toisia kunnioittaen
Turvallinen perheliikunta ei tarkoita riskien täydellistä poistamista, vaan tilanteiden ennakointia ja vastuullista toimintaa.
Vastuiden jakautuminen perheliikunnassa
Selkeä vastuunjako tukee sekä vapaaehtoisia että perheitä.
- Lapset osallistuvat perheliikuntaan aina oman aikuisen kanssa.
- Vastuu lapsesta on lapsen omalla aikuisella koko toiminnan ajan.
- Vapaaehtoiset mahdollistavat toimintaa ja huolehtivat yleisestä turvallisuudesta ja ilmapiiristä, mutta eivät vastaa yksin lasten valvonnasta.
- Yhdistys vastaa toiminnan järjestämisestä ja sen turvallisista puitteista.
Kun vastuut ovat kaikille selkeät, toiminta on sujuvaa ja turvallista.
Tilojen turvallinen käyttö
Käytössä oleva tila vaikuttaa merkittävästi perheliikunnan turvallisuuteen. Tilojen koko, muoto ja varustelu sekä osallistujamäärä ohjaavat sitä, millaista toimintaa voidaan toteuttaa.
Tilojen turvallisuudessa huomioidaan esimerkiksi:
- riittävä tila liikkumiseen
- kulkureitit ja rajaukset
- liukastumis- ja törmäysriskit
- eri-ikäisten lasten tarpeet
Ulkona järjestettävässä perheliikunnassa huomioidaan lisäksi sääolosuhteet ja alustan turvallisuus. Toimintaa mukautetaan aina tilanteen mukaan.
Toiminnan turvallinen toteutus
Perheliikunnan turvallisuus varmistetaan ennakoimalla ja seuraamalla tilannetta toiminnan aikana.
Tämä voi tarkoittaa esimerkiksi:
- toiminnan suunnittelua osallistujamäärän mukaan
- vauhdikkaamman ja rauhallisemman toiminnan erottamista toisistaan
- toiminnan muokkaamista tilanteen muuttuessa
- toiminnan keskeyttämistä tarvittaessa turvallisuuden varmistamiseksi
Vapaaehtoisen tehtävänä on havainnoida tilannetta ja reagoida rauhallisesti, jos jokin tuntuu turvattomalta.
Ensiapu ja toiminta vahinkotilanteissa
Perheliikunnassa voi sattua pieniä tapaturmia, kuten kolhuja tai nyrjähdyksiä. Näihin varaudutaan ennakolta.
Perheliikunnassa on hyvä:
- varata tilaan ensiapulaukku
- huolehtia, että hätänumerot ja tilan turvallisuusohjeet ovat tiedossa
- käydä ensiapukäytännöt läpi vapaaehtoisten kanssa aika ajoin
Vahinkotilanteessa vapaaehtoisen rooli on toimia rauhallisesti, ohjata avun hakemiseen ja tarvittaessa ottaa yhteyttä hätänumeroon. Vakavissa tilanteissa vastuu siirtyy ammattilaisille.
Vakuutukset osana turvallista toimintaa
MLL:llä on tapaturma- ja vastuuvakuutukset, jotka kattavat MLL:n toimintaan osallistuvia lapsia ja vapaaehtoisia. Vakuutukset ovat osa perheliikunnan turvallisia rakenteita ja tukevat vapaaehtoisia ja yhdistyksiä mahdollisissa vahinkotilanteissa.
Tarkemmat tiedot vakuutuksista löytyvät Vapaaehtoisnetin vakuutuksia käsittelevältä sivulta.
Turvallinen ja hyväksyvä ilmapiiri
Turvallisuus perheliikunnassa on myös henkistä. Tärkeää on luoda ilmapiiri, jossa:
- kaikki kokevat olevansa tervetulleita
- erilaisuutta kunnioitetaan
- epäasialliseen käytökseen puututaan
Perheliikunnassa noudatetaan MLL:n turvallisemman tilan periaatteita. Vapaaehtoiset huolehtivat siitä, että ilmapiiri on myönteinen ja kaikkia kunnioittava.
Tukea ja lisätietoa turvallisuuteen
Turvallisuuteen liittyvissä kysymyksissä vapaaehtoiset ja yhdistykset eivät ole yksin. Tukea ja lisätietoa löytyy:
- omasta paikallisyhdistyksestä
- MLL:n piiristä
- Vapaaehtoisnetistä
Turvalliseen perheliikuntaan liittyvät myös sivut:
- Lasten huomioiminen perheliikunnassa
- Vapaaehtoiset perheliikunnassa
- Vakuutukset