Vapaaehtoiset avoimessa perheliikunnassa

Keitä avoimen perheliikunnan vapaaehtoiset ovat ja mitä he tekevät?

MLL:n avoin perheliikunta syntyy vapaaehtoisten ansiosta. Vapaaehtoiset mahdollistavat perheille turvallisen ja rennon tilan liikkua ja olla yhdessä. Mukaan voi tulla monella tavalla – kaikkea ei tarvitse osata valmiiksi, eikä vapaaehtoinen ole toiminnassa yksin.

Vapaaehtoiset perheliikunnan mahdollistajina

Suurin osa MLL:n perheliikunnasta toteutuu vapaaehtoisten voimin. Vapaaehtoisia voivat olla esimerkiksi:

  • perheliikuntaan osallistuvat aikuiset
  • MLL:n paikallisyhdistyksen jäsenet
  • yhdistyksen hallituksen jäsenet
  • muut vapaaehtoiset
  • yhteistyökumppaneiden vapaaehtoiset, kuten urheiluseurojen tai kyläyhdistysten toimijat

Usein perheliikunnassa on mukana useampi vapaaehtoinen, jotka voivat vuorotella tehtävissä. Joillakin paikkakunnilla perheliikuntaa voidaan toteuttaa myös palkatun ohjaajan kanssa. Tärkeintä on, että vapaaehtoinen ei jää yksin ja toiminta on yhdessä jaettua.

Mitä vapaaehtoinen tekee perheliikunnassa?

Vapaaehtoisen tehtävät voivat vaihdella toiminnan sisällön ja paikallisten käytäntöjen mukaan. Kaikilta vapaaehtoisilta ei edellytetä samoja asioita, ja tehtäviä voi jakaa useamman vapaaehtoisen kesken.

Perheliikunnan vapaaehtoisen perustehtävät

Vapaaehtoinen voi myös ohjata toimintaa

Vapaaehtoisen rooli vs. vanhemman tai muun aikuisen rooli

Vapaaehtoisen tunnistettavuus ja MLL:n edustaminen

Perheliikunnassa on tärkeää, että vapaaehtoinen tunnistetaan muiden osallistujien joukosta. Tämä lisää selkeyttä perheille ja tukee turvallisuuden tunnetta.

Vapaaehtoisella voi olla esimerkiksi:

  • MLL:n liivi, paita tai muu vaate
  • rintanappi, nimikyltti tai avainnauha

Tunnistettavuus auttaa perheitä tietämään, keneen he voivat tarvittaessa olla yhteydessä, ja tekee MLL:n toiminnan näkyväksi.

MLL:n perheliikunnan vapaaehtoinen

Tukea vapaaehtoisille

Vapaaehtoiset eivät ole perheliikunnassa yksin. Tukea tarjoavat oma paikallisyhdistys, MLL:n piiri ja MLL:n keskusjärjestö.

Ohjeita, vinkkejä ja materiaaleja löytyy Vapaaehtoisnetistä ja Gredistä. Lisäksi vapaaehtoisille ja yhdistyksille järjestetään perehdytyksiä ja koulutuksia tarpeen mukaan. Vapaaehtoinen voi aina kysyä neuvoa ja tukea omasta yhdistyksestään tai piiristä.

Mukaan vapaaehtoiseksi matalalla kynnyksellä

Perheliikuntaan vapaaehtoiseksi voi tulla monella tavalla. Mukaan voi lähteä pienellä panoksella, kokeillen ja vaikka yhdessä toisen vapaaehtoisen kanssa.

Kaikkea ei tarvitse osata etukäteen. Tärkeintä on halu olla mukana mahdollistamassa perheiden yhteistä liikkumista ja kohtaamista.