Muutokset yhdistyksissä

Taapero potkupyöräilee vesilätäkössä

Yhdistystoiminnassa tulee väistämättä eteen muutoksia. Uudet hallituksen jäsenet aloittavat luottamustehtävässään kalenterivuoden alussa tai joku heistä eroaa tehtävästään kesken kauden. Muutosten myötä ajankohtaiseksi tulee yhteyshenkilöiden ja yhteystietojen päivittäminen niin MLL:n jäsenrekisteriin kuin Patentti- ja rekisterihallitukselle (PRH). PRH:lle tehdään yhdistyksen osoitteenmuutos sekä nimenkirjoittajien muutos.

Yhdistyksen perustamisesta, purkamisesta sekä sääntöjen muuttamisesta syntyy ilmoitusvelvollisuus Patentti- ja rekisterihallitukseen. Jos PRH:lle tehdään tietoisesti ilmoitus,  jolle ei ole olemassa yhdistyksen päätöstä tai muuten tahallisesti ilmoitetaan vääriä tietoja, on teko lainvastainen.

Nousu- ja laskukaudet kuuluvat yhdistyselämään. Joskus on perusteltua laittaa yhdistyksen toiminta tauolle eli ns. nukkumaan tai jopa purkaa yhdistys. Toisinaan perustettaan uusia yhdistyksiä tai käynnistetään nukkuvien yhdistysten toiminta uudestaan.

Sääntömuutos

Yhdistyksen osoitteenmuutos

Puheenjohtajan tai hallituksen jäsenen eroaminen

Liian pieni hallitus

Nimenkirjoittajien vaihtuminen

Ilmoituksen tekeminen yhdistysrekisteriin

Hallituksen puheenjohtaja tekee ilmoituksen nimenkirjoittajien muuttumisesta yhdistysrekisteriin. Ennen ilmoituksen tekemistä hänellä tulee olla tiedossaan myös nimenkirjoittajien henkilötunnukset.

Lue lisää muutosilmoituksesta ja tee muutos PRH:n sähköisessä asioinnissa.

Muutosilmoituksen tekeminen ja käsittelymaksun maksaminen edellyttävät verkkopankkitunnuksilla tunnistautumista.
Puheenjohtajan tulee tulostaa tosite maksun suorittamisesta voidakseen laskuttaa sen yhdistykseltä takaisin itselleen.