Vapaaehtoistyön korvaukset ja todistukset

Kaikki vapaaehtoistyöstä rahana tai rahanarvoisena etuna annetut korvaukset ovat lähtökohtaisesti veronalaista tuloa. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että vapaaehtoisia ei saisi työstään eri tavoin kiittää ja muistaa. Lisäksi vapaaehtoinen voi halutessaan saada todistuksen vapaaehtoisena toimimisesta.

Rahapalkkiot tai rahanarvoiset edut

Lähtökohtaisesti MLL:ssa tehtävästä vapaaehtoistyöstä ei makseta palkkiota. Vapaaehtoistyö katsotaan yhteisön hyväksi tehtäväksi työksi, joka perustuu vapaaehtoisuuteen ja vastiikkeettomaan tekemiseen. Jos esimerkiksi kokouspalkkioita kuitenkin maksetaan, tulee huomioida, että verottajan ohjeen mukaan kokouspalkkio rinnastetaan työ- tai virkasuhteessa saatuun palkkaa ja on  siten verotuksen alaista tuloa ja ilmoitettava myös tulorekisteriin.

Lue tarkemmin verohallinnon ohjeista: Verohallinnon ohje

Lukaise myös Soste ry:n juristin kirjoitus Mitä korvauksia vapaaehtoistyöntekijlle voi maksaa.

Todistus vapaaehtoisena toimimisesta

Rahallisten palkkioiden ja korvausten sijasta vapaaehtoiselle voi myöntää todistuksen vapaaehtoisena toimimisesta. Siitä voi olla hyötyä esimerkiksi työpaikan tai opiskelupaikan hakemisessa.

Todistuspohja löytyy nykyään Gredistä.