Yhdistyksen hallitukselle

MLL:n paikallisyhdistykset ovat keskeinen osa liittoa ja  edistävät osaltaan lasten, nuorten ja lapsiperheiden hyvinvointia. Yhdistyksen toimintaa ja hallintoa hoitaa yhdistyksen kokouksessa valittu hallitus. Olipa uusi tai jo pidemmän linjan hallituslainen, ei tarvitse jäädä tehtävien ja toiminnan kanssa yksin. Muiden yhdistysten toimijoiden lisäksi toimintaan saa tukea niin omasta piirijärjestöstä kuin keskusjärjestöstäkin.  Vapaaehtoisnetistä löytyy niin keskusjärjestön kuin piirien työntekijöiden yhteystietoja. Olkaa rohkeasti meihin yhteydessä!

Tälle sivulle olemme koostaneet keskeisiä yhdistyksen toimintoja (hallinto ja talous, lapsi-, nuoriso- ja perhetoiminta, jäsentyö, viestintä, vaikuttaminen sekä varainhankinta ja keräykset) ja piirien ja keskusjärjestön niihin tarjoamaa tukea.  On kuitenkin tärkeää muistaa, että jokainen yhdistys järjestää omanlaistaan toimintaa, eikä kaikkea tarvitse tehdä. Jos innostutte jostakin yhdistyksellenne uudesta toiminnasta, ottakaa yhteyttä omaan piiriin tai keskusjärjestöön, autamme teitä alkuun!

Kirjautumalla sisään vapaaehtoisnettiin luottamushenkilönä näet koko sivun sisällön.